Satsang
Päämäärä on epäitsekkyys

Epäitsekäs toiminta on epäitsekkään rakkauden ulkoinen ilmaus. Kun sydän on täynnä rakkautta, se ilmentää itseään epäitsekkäänä toimintana. Epäitsekäs rakkaus on syvä tunne ja epäitsekäs toiminta sen ulkoinen ilmentymä. Ilman syvää, ehtoja asettamatonta rakkautta ei voida toimia epäitsekkäästi.

"Alkuvaiheissa toimintamme ei ole epäitsekästä, vaikka tekisimme sen epäitsekkyyden nimissä, koska itseämme kohtaan tuntemamme rakkaus on mukana kaikessa mitä teemme ja sanomme. Itseasiassa alussa itserakkaus on kaiken toimintamme takana oleva voima, vaikka sanoisimmekin sitä epäitsekkääksi. Rakkaus egoa, itseä kohtaan on kaikkein voimakkain tunne kaikissa ihmisissä. Ellei tämä tunne kuole, ei todellinen epäitsekkyys voi päästä esiin.

"Shraddha on tarpeen egon pitämiseksi aisoissa. On paljon helpompaa olla rakastunut egoon kuin todella tuntea innoitusta epäitsekkyyden ihanteesta. Epäitsekkyys, josta puhumme, on enimmäkseen itsekästä, koska kaikki tekomme saavat alkunsa egosta. Niinkutsutun rakkautemme ja toimintamme alkulähde on ego eikä sisäinen Itsemme. Mikään ei voi olla epäitsekästä ellei se pulppua suoraan sydämestä, todellisesta Itsestämme. Siksi suuret pyhimykset ja tietäjät ovat sanoneet, että sinun olisi tunnettava oma Itsesi ennen kuin voit rakastaa ja palvella muita epäitsekkäästi. Sillä muuten, kukapa tietää, kaikki voi päätyä siihen, että rakastat omaa egoasi, etkä mitään muuta.

"Epäitsekkyys on lopullinen tila, joka meidän on saavutettava. Henkilö ei voi olla sataprosenttisen epäitsekäs, ellei hän luovu etukäteisolettamuksistaan ja tuomitsevasta asenteesta. Joka tapauksessa voit pitää epäitsekkyyttä päämääränäsi, ihanteenasi, ja yrittää sitten päästä siihen mestareiden suosittelemilla asianmukaisilla menetelmillä."

Kathamritam
Samika ja Parikshit

"Suuressa Srimad Bhagavatam -eepoksessa on kertomus Samika-pyhimyksestä. Arjunan pojanpoika, kuningas Parikshit lähti metsästysretkelle. Retki oli pitkä ja raskas, ja kuninkaan valtasi jano. Hän lähti etsimään paikkaa, josta saisi vettä. Hän osui pyhimys Samikan erakkomajalle. Janoinen ja väsynyt kuningas astui sisään huutaen: 'Vettä!'. Mutta pyhimys oli vaipunut syvään samadhiin eikä ollut tietoinen tapahtumista ympärillään. Koska Samika ei vastannut kuninkaan toistuviin pyyntöihin, hän raivostui. Hän tunsi itsensä syvästi loukatuksi ja menettäen arvostelukykynsä hän nosti jousellaan maasta kuolleen käärmeen, kietoi sen Samikan kaulan ympärille ja poistui. Samikalla oli 8-vuotias poika nimeltä Sringi, ja muutama hänen ystävänsä näki kaiken. He kertoivat asiasta Sringille, joka oli läheisellä kentällä leikkimässä. Kun poika kuuli, mitä oli tapahtunut, hän joutui raivon valtaan ja lausui kirouksen: 'Kuka ikinä tuo henkilö olikaan, joka uskalsi tehdä moisen teon puhtaalle ja pyhälle isälleni, häntä puree seitsemän päivän päästä kauhea Takshaka-käärme, ja hän kohtaa kuolemansa.'

"Huomatkaa, että poika oli vasta kahdeksanvuotias. Tämä osoittaa, kuinka valtava tahdonvoima muinaisissa gurukulissa kasvaneilla lapsilla oli noihin aikoihin. Tuo voima oli dharman voimaa.

"Tietäjä palasi samadhista. Hän tyrmistyi saadessaan tietää kuningasta vastaan lausutusta kirouksesta. Kun hän kuuli, kuinka kuningas oli kietonut kuolleen käärmeen hänen kaulansa ympärille, tietäjä sanoi pojalleen: 'Kirosit kuninkaan tietämättä totuutta. Kuningas oli janoissaan ja uupunut. Siinä tilassaan hän ei kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin vettä, ja kun hän ei saanut sitä, hän menetti malttinsa ja kietaisi käärmeen kaulalleni. Mutta ennen kaikkea, hän on kuningas. Vaikka elämmekin täällä syrjäisessä metsässä, myös me olemme hänen alamaisiaan. Hän suojelee meitä, meidän on kiittäminen häntä siitä, että saamme elää täällä turvassa ja rauhassa. Kuningas on myöskin suuri Jumalan palvoja. Kiroamalla hänet menetät Jumalan armon.'

Hän lankesi polvilleen ja alkoi rukoilla: 'Oi Jumala! Pieni poikani on tietämättömyydessään tehnyt anteeksiantamattoman erheen ja kironnut suuren ja oikeudenmukaisen kuninkaan. Pyydän, peruuta kirous ja pelasta kuningas kuolemalta.' Hän kutsui poikansa ja lähetti hänet kuninkaan palatsiin kertomaan kirouksesta ja kehottamaan kuningasta ryhtymään varotoimiin, jotta kirous ei toteutuisi.

"Kirousta ei voitu kuitenkaan peruuttaa. Mutta kuningas Parikshit vain hyötyi siitä, sillä sen ansiosta hän tapasi suuren Suka-tietäjän, joka kertoi hänelle tarinoita Bhagavatam-eepoksesta, ja Parikshit saavutti mokshan (vapautuksen) seitsemässä päivässä.

"Tarina osoittaa, kuinka epäitsekäs ja anteeksiantavainen Samika oli. Häntä ei vaivannut lainkaan kuninkaan arvostelukyvytön toiminta, hän ei ollut lainkaan loukkaantunut. Tuollainen kaunis ja spontaani anteeksiannon ilmaisu voi tulla ainoastaan epäitsekkään ihmisen sydämestä. Kun olet vakiintunut Itseen, olet egoton ja epäitsekkyytesi on spontaania.

"Epäitsekkyys on äärimmäinen spontaanisuuden tila, joka tulee esiin, kun olet asettunut Itseen."